Terveystekniikka

Lääkinnällinen tremor-pallo rauhoittaa käsien vapinaa

Lääkinnällinen tremor-pallo rauhoittaa käsien vapinaa

Artikkeli Luontaisterveyslehdessä 11/26; Teksti Reetta Ahola

Eveliina Ojala kertoi vapinaoireistaan lääkärille jo kaksikymppisenä. Vasta 20 vuoden jälkeen hän sai diagnoosin kärsimästään essentiaalisesta vapinasta.

Jyväskyläläisellä Eveliina Ojalalla, 48, ylävartalon, pääsääntöisesti käsien ja eritoten oikean käden, vapinaoireet alkoivat jo pikkulapsena. Ne haittasivat ennen kaikkea kirjoittamista ja tarttumista sekä muun muassa kengännauhojen solmimista. Hän kävi kaksikymppisenä kertomassa lääkärille oireilustaan. Tarkempia tutkimuksia ei tehty, mutta hänelle määrättiin beetasalpaajia vapinaoireiden hillitsemiseksi.

Beetasalpaajia en ole kuitenkaan koskaan käyttänyt mielelläni, koska ne tasaavat sydämen sykkeen tietylle tasolle. Olen aina treenannut kovaa, lenkkeillyt ja tehnyt salilla voimaharjoittelua. Treeneissäni sydämen sykkeen pitää päästä kunnolla nousemaan.”

Helpotuksen kyyneleet
Eveliina hakeutui vapinaoireiden vuoksi uudelleen lääkäriin kolmekymppisenä. Silloinkaan oireiden syihin ei pureuduttu. Täyttäessään 40 vuotta hän päätti vielä kerran hakeutua vapinaoireiden vuoksi lääkäriin.

Työterveyslääkäri otti oireeni tosissaan ja kirjoitti lähetteen neurologille, lukiossa opinto-ohjaajana toimiva Eveliina kertoo. Neurologin tekemät tarkat tutkimukset vahvistivat Eveliinan diagnoosiksi essentiaalisen vapinan, joka on hänellä poikkeuksellisen vaikea-asteista.

Neurologin vastaanotolla puhkesin helpotuksen kyyneliin. Olin vuosikymmeniä tiennyt, että jokin minulla on, ja epäillyt monia neurologisia sairauksia, kuten Parkinsonin tautia, Eveliina muistelee.

Vapinaoireiden lisäksi hänellä esiintyy muitakin essentiaalisen vapinan oireita kuin motorisia oireita, esimerkiksi väsymystä, jota edelleen pahentaa vapinaoireita, kuten myös stressi ja voimakkaat tunnetilat.

Eveliina Ojala tekee Tremor-palloharjoituksen molemmille käsille suositusten mukaisesti kolmesti päivässä kymmenen minuuttia kerrallaan.

Lääkekokeilut eivät tuottaneet tulosta

Essentiaalisen vapinan hoitoon Eveliinalla on kokeiltu seitsemää eri lääkettä, muun muassa epilepsia- ja verenpainelääkkeitä. Tiettyä täsmälääkettä essentiaaliseen vapinaan ei ole.

Lääkekokeilut eivät ole helpottaneen oireitani. Tällä hetkellä minulla ei ole mitään lääkitystä muuta kuin tarvittaessa otettava beetasalpaaja.

Tutkimusten mukaan lääkehoidosta hyötyy noin puolet essentiaalisesta vapinasta kärsivistä potilaista. Vaikeissa tapauksissa lääkäri voi harkita syväaivostimulaatiota. Syväaivostimulaatio (Deep Brain Stimulation eli DBS) on neurokirurginen hoitomuoto, jossa aivojen syviin osiin asennetaan ohuet elektrodit ja solisluun alle ihonalainen pulssigeneraattori. Generaattori lähettää aivoihin sähköimpulsseja, jotka muokkaavat hermotoimintaa ja lievittävät oireita.

Harjoitus kolmesti päivässä

Vuonna 2021, kun Eveliina sai essentiaalisen vapinan diagnoosin, hän innostui potilasjärjestötoiminnasta. Hän toimii Neuroliitossa kokemustoimijana sekä Neuroliiton jäsenyhdistyksessä, Essentiaalinen vapina ry:ssä aktiivitoimijana, ja on myös sen hallituksessa.

Yhdistysten kautta sain reilut vuosi sitten tietää lääkinnällisestä Tremor-pallosta, joka on kehitetty käsien vapinan hallintaan essentiaalisessa vapinassa ja Parkinsonin tautiin liittyvässä vapinassa, Eveliina kertoo.

Hän päätti kokeilla Tremor-pallon avulla tehtävää harjoitusta molemmille käsille suositusten mukaisesti kolmesti päivässä kymmenen minuuttia kerrallaan.

Harjoittelun positiivinen vaikutus näkyi nopeasti. Tremor-palloharjoittelun luvataan vähentävän vapinaa harjoituksesta neljän tunnin ajaksi, ja niin minulla tapahtuu. Palloharjoittelun myötä hienomotoriikkani on selkeästi parantunut, kirjoittaminen ja tarttuminen sujuvat helpommin. Olen myös huomannut minulle tyypillisen ns. sisäisen vapinan vähentyneen. Palloharjoittelu myös selkeästi rentouttaa, Eveliina kertoo.

Tremor-pallon avulla tehtävä harjoittelu tapahtuu siten, että pallo otetaan käteen tai molempiin käsiin, kuten Eveliina tekee ja käynnistetään palloon ohjelmoitu, kymmenen minuuttia kestävä värähtelyharjoitus.

Tutkimukset tukevat vaikutuksia

Värähtelyn suotuisaa vaikutusta essentiaalisen vapinan hoidossa tukevat myös Henrik Hyvärisen Itä-Suomen yliopistossa tietojenkäsittelytieteen laitoksella tekemät tutkimukset puettavien laitteiden ja mekaanisen värähtelyn terapeuttista vaikutusta essentiaalisen vapinan hoidossa.

Niiden mukaan mekaanisen värähtelyn hoitovaikutus perustuu muun muassa neurologiseen stimulointiin eli laitteen tuottama värähtely stimuloi käden lihasreseptoreita, kuten lihassukkuloita ja hermopäätteitä. Tämä sensorinen palaute matkaa aivoihin ja ”häiritsee” tai vaimentaa niitä viallisia hermoverkkosignaaleja, jotka aiheuttavat essentiaalisen vapinan rytmisen liikehäiriön. Vapinaohjelman tuntee kädessään selkeästi

Tremor-pallon maahantuojan, Terveystekniikka Oy:n mukaan lääkinnällisen Tremor-pallon teho perustuu turvalliseen, mekaaniseen non-invasiiviseen hermostimulointiin. Ensimmäisen kahden viikon käytön aikana pallon älytoiminto luo yksilöllisen ohjelman käyttäjän vapinan mukaan. Tutkimusten mukaan 10 minuutin yksilöllisellä ohjelmalla voi saavuttaa jopa 4 tuntia rauhallisempaa tuntia, sanoo maahantuoja.     

Termor-pallon käyttäjä tuntee vapinaohjelman selkeästi. Maahantuoja korostaa, että Tremor-palloa ei tulekaan käyttää, jos kädessä on vaurioita, esimerkiksi murtuma, haava tai tulehdus. Käytönesteisiin voi tutustua nettisivuilla www.terveystekniikka ja tarpeen mukaan pyytää neuvoa lääkäriltä.

Lääkinnällisen Tremor-pallon hinta on 445 euroa. Jos haluaa ensin testata laitetta, sen voi tilata Terveystekniikasta kuukaudeksi kokeiluun 130 euron hintaan. Mikäli laitteen hankkii omaksi vuokrauksen jälkeen, ostohinnasta saa 80 euron vuokrahyvityksen. 

Tutustu myös Terveystekniikan kivunlievityslaitteisiin:

Tehokas ja turvallinen B-Cure Lääkintälaser 

B-Cure laser on helppokäyttöinen ja turvallinen lääkintälaser kivun ja kudosvaurioiden hoitoon, joka soveltuu sekä koti- että ammattilaiskäyttöön. Suomessa laite löytyy mm. kipuklinikoilta, haavavastaanotoilta, fysioterapeuteilta ja jo tuhansista kotitalouksista. Laite soveltuu myös eläinten hoitoon.

B-Cure Laser hoitaa akuuttia ja kroonista kipua, esim.  reumasairauden aiheuttamaa kipua ja tulehdusta, kipua polvissa, kasvoissa, niskassa, ala- ja yläselässä, nilkoissa ja sormissa.
Tuki- ja liikuntaelinvaivoja, kuten nivelrikko, tenniskyynärpää, lihaskipu, revähdykset ja jännetulehdukset (tendiitti, bursiitti, plantaarifaskiitti).
Ihovaurioissa; vaikeasti paranevat haavat, kuten diabeettiset haavat, palovammat, kiristävät arvet, akne jne.

Lääkintälaserterapia vaikuttaa iholla ja sen alla solutasolla parantaen tehokkaasti tulehduksia, kudosvaurioita ja lievittäen kipua. On tärkeä ymmärtää, ettei B-Cure Laser ainoastaan lievitä kipua, vaan hoitaa itse ongelmaa, kivun lähdettä (tulehdus, kudosvaurio). Tästä syystä hoito tulee olla kuurinomaista ja tuloksetkin ovat pitkäkestoisia. Laserterapialla ei ole kontraindikaatioita. 

Luotettava laite
Tehokas: B-Cure Laser on aito laserdiodilaite, jonka koko teho on keskitetty yhteen tehokkaaseen iholla ja syvällä (jopa 6cm) kudoksessa vaikuttavaan laserdiodiin (808nm).
Näyttöön perustuva: B-Cure on MDD hyväksytty, eli laitteen teho on tutkittu korkealuokkaisin kliinisin tutkimuksin ja se on myös terveydenhuollon käytössä.
Turvallinen: Laitteen turvalliseen ja helppoon käyttöön on kiinnitetty erityistä huomiota. Turvallisuusluokka on 1, jolla ei voi itseään vahingoittaa millään tavoin.
Ladattavan laitteen käyttö on helppoa ja patentoitu linssi takaa ettei suojalaseja tarvita.
Korkealaatuinen: Laitteella on 2 vuoden takuu, vaikkakin odotettava käyttöikä lähentelee 10 vuotta. Paikallinen asiakaspalvelu palvelee suomeksi ja ruotsiksi.
Palkittu: Suomessa B-Cure laser valittiin vuoden 2022 terveyslaitteeksi ja kansainvälisesti tehdyssä vertailussa se todettiin tehokkaimmaksi kuluttajalaseriksi (2018).

Vaikka laitteen hinta on muutamia satasia, sillä saa huoltovapaasti noin 30 000 ohjeenmukaista hoitokertaa. Näin yhden hoitokerran hinnaksi jää vain muutama eurosentti. Laitetta voi myös vuokrata.

  • VUOKRAUS: B-CURE LASER – LÄÄKINTÄLASER VUOKRALLE 1 KK

    VUOKRAUS: B-CURE LASER – LÄÄKINTÄLASER VUOKRALLE 1 KK

    Vuokraus on helppo tapa hoitaa vaivaasi ja kokeilla laserterapiaa. Kun vuokra-ajan päätteeksi tilaat oman, uuden laitteen, hyvitetään sen ostohinnasta 100€. HUOMIO – suuren kysynnän vuoksi toimitusaika voi olla n. 1-2 vkoa.

    140,00 € Lisää ostoskoriin
  • B-CURE LASER CLASSIC – Lääkintälaser

    B-CURE LASER CLASSIC – Lääkintälaser

    Helppokäyttöinen itsehoitolaser mm. Kroonisten ja akuuttien kiputilojen, rasitusvammojen, sekä tulehdusten ja kudosvaurioiden hoitoon. Kliinisesti testattu, aito 808nm syvälle vaikuttava laserdiodi. Patentoitu linssi takaa turvallisen käytön. Päivittäiseen käyttöön. Huomioi vuokrausmahdollisuus.

    595,00 € Lisää ostoskoriin
  • B-CURE LASER SPORT PRO - Lääkintälaser

    B-CURE LASER SPORT PRO – Lääkintälaser

    Helppokäyttöinen itsehoitolaser mm. Kroonisten ja akuuttien kiputilojen, rasitusvammojen, sekä tulehdusten ja haavojen hoitoon. Kliinisesti testattu, aito 808nm syvälle vaikuttava laserdiodi. Sport PRO soveltuu vaativaan koti-, mutta myös ammattimaiseen käyttöön. Huomioi vuokrausmahdollisuus.

    895,00 € Lisää ostoskoriin
Scroll to Top